perjantai 19. syyskuuta 2014

Minä kuolisin kohta.

"Makasin maassa ihan hiljaa. Pakko oli olla hiljaa. Minusta ei lähtenyt ääntä. Olin hiljainen. Vain tuuli suhisi korvissani ja joku joskus luuli, että se olin minä.

Maa oli kostea ja viileä. Yön jättämät pisarat valuivat varttani pitkin ja minun sisälläni väristi. Kuolisin kohta.

Aamu oli noussut kirkkaana, mutta sen säteet eivät selättäneet ikuisuudelta tuntuvaa kylmää. Kuura oli kasvanut minuun kiinni vaikka sitä ei vielä ollutkaan. 

Minä kuolisin kohta, mutta minut muistettaisiin. Ei menisi päivääkään, etteikö joku toivoisi minun palaavan. Ei menisi hetkeäkään, etteikö joku katsoisi minua tuntien rakkautta ja onnea.

Minun vihreäni painuisi talveksi lumen alle vai herätäkseen sieltä uuteen kevääseen.

Minä olen toivo ja rakkaus. Minä olen usko ja elämä. Minä olen nurmikko."


Ja minä olen Elli-Jasmiini, enkä vihreä lain. :)

2 kommenttia:

  1. Muuten oikein sujuvaa tekstiä, mutta tarkkuutta toistojen kanssa!

    "Makasin maassa ihan hiljaa. Pakko oli olla hiljaa. Minusta ei lähtenyt ääntä. Olin hiljainen." Hiljaisuus toistuu tässä aivan liiaksi, eikä lauseiden sisältö poikkea pahemmin toisistaan. Karsisin reilusti ylimääräiset pois. :)

    Loppu oli oikein hurmaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ihanaa kun kerroit oman näkemyksesi. Tunnustan, että selasin tuota kohtaa itsekin. Olen vain niin spontaani etten aina ehdi lukea ajatuksella... Annan tunteen viedä. Opettelen vielä tuota ajatuksella lukemista. :) Siis parannettavaa olisi!

      Poista