Kuka kukin on ja minkälaiseksi minä hänet luulen

Keksustelin taannoin ystäväni kanssa. Keskustelumme aikana huomasimme, että "Onnellisen" henkilöhahmot on alkaneet elää omaa elämää.

Oivalsin, että minä näen heidät täysin eritavalla, kuin mitä joku toinen lukija.
Tämän keskustelun lopputulemana oli, että tekisin mindmapin henkilöhahmoista ja sen kautta tutustuisin näihin luomiini henkilöihin uudelleen. Ehkä sen avulla osaisin kuvailla joitakin tilanteita paremmin?

Esimerkiksi niin, että olen käyttänyt rajuakin sarkasmia tehostaakseni sitä mielikuvaa, että henkilö vain esittää olevansa vaikkapa vihainen, vaikka oikeasti hänen on vain väsynyt tai pettynyt. Olen käyttänyt myös käänteisiä kielikuvia, mutta ne ei ole toimineet kuten olisin halunnut.

Lukija, joka ei voi nähdä pääni sisälle, saa täysin väärän kuvan. Lukijan mielestä henkilöhahmo on ristiriitainen ja vihainen, vaikka tarkoitukseni on ottaa mukaan ripaus huumoria ja tuoda esiin henkilöhahmon todellista luonnetta. Olen osittain epäonnistunut kuvauksissa.

Koska tämä koko homma on yhtä oppimisen prosessia, eikä tähän varmasti ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa, päätin käyttää mindmappia. Olen ollut pakotettu pitämään taukoa kirjan kirjoittmaisen prosessista, mutta se on tehnyt hyvää. Olen kuitenkin ajatellut asiaa jokaisena päivänä ja näin työstänyt henkilöhahmoja ja heidän ilmaisuaan.
Päätin jättää sarkasmia vähemmälle ja avata tilanteita enemmän. Lakkasin olettamasta, että kaikki tietää mistä tarkoitan.

Yksi mainio esimerkki on se, missä kuvailen Sannan laskeutumista rullaportailla juna-asemalle. Hänen nenäänsä tulee tupakansavua. Tämän kirjoitin ensin jotenkin näin, että "joku paskiainen polttaa tupakkaa". Siitä saa sen kuvan, että Sanna vihaa tupakoitsijoita, vaikka se ei ole tarkoitus. Sanna on vain väsynyt ja siksi ajatuksetkin tuntuu kiukkuisilta, mutta hän ei vihaa ketään siksi, että sattuu olemaan tupakoitsija.
Vai minkä kuvan sinä saat?

Oli niin tai näin, on hyvä perehtyä henkilöhahmoihin uudelleen ja miettiä miten voisi avata luonnetta tarkemmin. Miten voisi välttää virheelliset käsitykset, vaikka jokainenhan saa toki muodostaa itse juuri sellaisen käsityksen kuin haluaa. Se kirjallisuudessa onkin niin hienoa.
Se, että jokainen meistä on erilainen, ja kokee asiat erilailla.

Kahta asiaa ei voi tehdä samaan aikaan

Ainakaan minä en voi tehdä kahta asiaa samaan aikaan. En siis voi täysillä tehdä sekä töitä, että kirjoittaa.
Harmi. Mutta niin se vain menee. Silloin kun kirjoitan, en pysty keskittymään töihin. Siksi teen sitä niin, että pidän pitkän vapaan, jotta saan riittävästi aikaa ajatella ja työstää.
En osaa kirjoittaa tuntia siellä ja toista tuolla. En ainakaan niin, että se olisi laadukasta tekstiä.

Millaistahan on olla ammattikirjailija? Voisin kokeilla. Uskon, että minulla olisi siihen riittävästi tahtoa, uskoa, pitkää pinnaa ja paineensietokykyä. Itsetuntokin on varmasti ihan kohdallaan, vaikka ajoittain saatan vaikuttaakin vähän pöntöltä. Kestäisin pettymykset ja jaksaisin nousta jaloilleni, vaikka välillä putoisinkin syvimpään kuiluun, mitä tuosta pihamaalta löytyy.

Olisi ihan maukas ajatus kirjoittaa työkseen. Ei tarvitsisi koittaa jakaa aikaa kahden eri työn välillä, ja silti antaa riittävästi aikaa isolle perheelle. Ei tarvitsisi tuntea juoksevansa päättömästi asioiden perässä, tehden jatkuvasti seitsemää asiaa kerrallaan ja siltikään ei saa mitään aikaan.

No, sitä luultavasti tekisin kuitenkin. Juoksisin seitsemän asian perässä, enkä saisi mitään aikaan. Olen ison perheen äiti ja vain ison perheen äiti tietää mitä se perheen pyörittäminen on. No ison perheen ja ison perheen... ei takerruta tähän nyt. Jokainen äiti tietää mitä arjen pyörittäminen on. Ei siinä isoja tarvita.

Todennäköisesti minulla ei olisi yhtään sen enempää aikaa kuin nytkään. En ehtisi lukea riittävästi, en tavata ystäviä ja sukulaisiani, en jaksaisi illalla nostaa eväänikään ja aamulla rutiinit ottaisivat minusta vallan, ihan niin kuin tähänkin asti.Ainoa poikkeus tähän nykyiseen olisi se, että saisin kirjoittaa enemmän. Saisin tehdä sen eteen töitä. Voisin kehittyä ja edistää omaa osaamistani, ja voisin nauttia siitä jokaisena hetkenä. Niinäkin, kun en nauttisi siitä.

Iloitsin tässä taannoin, että sain "Onnellista" taas hyvän matkaa tehtyä. Pääsin omassa prosessissani eteenpäin ja tuntui siltä, että edistyinkin hieman. Tuntui todella hyvältä päästä eteenpäin. Itse itselleni asettamat paineet kirjan julkaisusta jäivät hetkeksi syrjään ja tuotin asiallista tekstiä. Paineet alkaa kuitenkin taas hiipiä, sillä en ole tuon jälkeen ehtinyt koskeakaan käsikirjoitukseen. Miksihän aina silloin alkaa olla painetta, kun ei ehdi tehdä mitään? Ja tämä paine on sitten ihan omasta päästä keksittyä. Minun kissankumminkaiman äidit, siskot ja serkut sekä muutama ystävä jaksavat varmasti odottaa kirjani julkaisua!

Niin, että ei muuta kuin työn iloa. Tehdään taas muutama tunti sitä palkkatyötä sisään, että jossain välissä saan saldovapaan kirjoittamiseen.  Jonain päivänä käsikirjoitus on valmis, sitten maailma on avoin ja minun tieni kirjailijaksi on yhtä askelta lyhyempi.