Minä kuolisin kohta.

"Makasin maassa ihan hiljaa. Pakko oli olla hiljaa. Minusta ei lähtenyt ääntä. Olin hiljainen. Vain tuuli suhisi korvissani ja joku joskus luuli, että se olin minä.

Maa oli kostea ja viileä. Yön jättämät pisarat valuivat varttani pitkin ja minun sisälläni väristi. Kuolisin kohta.

Aamu oli noussut kirkkaana, mutta sen säteet eivät selättäneet ikuisuudelta tuntuvaa kylmää. Kuura oli kasvanut minuun kiinni vaikka sitä ei vielä ollutkaan. 

Minä kuolisin kohta, mutta minut muistettaisiin. Ei menisi päivääkään, etteikö joku toivoisi minun palaavan. Ei menisi hetkeäkään, etteikö joku katsoisi minua tuntien rakkautta ja onnea.

Minun vihreäni painuisi talveksi lumen alle vai herätäkseen sieltä uuteen kevääseen.

Minä olen toivo ja rakkaus. Minä olen usko ja elämä. Minä olen nurmikko."

Ja minä olen Elli-Jasmiini, enkä vihreä lain. :)

Viimeiset lukukerrat käsillä.

Pienen hetken uskoin, että tämä olisi jo tässä. Sitten tuli romahdus ja kunto vaipui jonnekkin eilisen puolelle. 

En jaksanutkaan enää kirjoittaa. En jaksanut kirjoittaa järkevää tekstiä vaan tunteet veivät minua kuin pässiä narussa.

Ja vaikka joskus tuntui siltä, etten koskaan enää katso sanoja samalla tavalla, niin jossain syvällä tiesin, että ne sanat ovat itseasiassa juuri niitä mitä tarvitsen.

Ovat ne sanat nyt sitten väärässä järjestyksessä, tuottavat vääriä tuntemuksia ja vääriä ajatuksia, niin silti tarvitsen niitä.

Kun päivä painuu iltaan, on minulla sanat. 

On todella hämmentävää lukea tekstiä, joka on kirjoitettu tilassa josta en  muista mitään. En muista tunteita, en hetkiä. En muista miksi tai milloin, missä tai miten.

Muistan kuitenkin sanoja. En sitä järjestystä missä ne ovat, mutta muistan ne kuitenkin.

Minun voimani on ne sanat. Nyt luen niitä kriittisesti ja neutraalisti. Tunteet ja puuroinen mielentila on vaihtunut ankaraan realismiin. Raakkaan, puran, pyörittelen. Kirjoitan uudestaan, mutta vasta kun olen ajatellut asian. Työstän.

Niinpä nyt voin luvata, että Onnellinen on kohta onnellinen.

Elli-Jasmiini

Hei ystävät!

On kulunut jo jonkin aikaa, kun olen viimeksi tänne mitään päivittänyt.

No aikaa on tosiaan kulunut. Elämä on heitellyt väliin vasemmalle ja joskus oikealle, eikä siinä rytäkässä ole ehtinyt kirjoittaa mitään.

Nyt heittelehtiminen on kuitenkin vähän hellittänyt ja inspiraatio on herännyt kesäunestaan. On aika alkaa aktiiviseksi ja virittää kirjoituksia talvea varten.

Ekat asiat ekaks:

Onnellinen hautautui murheen alle hetkeksi. Nyt olen kaivellut sen uudelleen ja ottanut lukuun. Karsin siitä yllättävällä ja ankaralla kädellä ja huomaan, että kohta se onkin novelli. Samapa tuo, kunhan saan sen ulos järjestelmästä ja uutta tekstiä tilalle. Suhtaudun siihen kuitenkin positiivisesti. Mitään ei opi jos ei opettele. Kukaan ei ole seppä syntyessään… ei… no joo, kyllä te ymmärsitte. Julkaisen Onnellisen siis ennen vuoden vaihdetta, vaikka työkuviot pitävätkin vähän kiireisenä.

Tokat asiat tokaks:

Aune… Voi Aune. En malttaisi olla kirjoittamatta sitä. Tälläkin junamatkalla (jolla tämänkin teille kirjoitin) oli pakko kirjoittaa muutama sana tuohon intohimoiseen kirjoitelmaan. Se saa nyt kuitenkin odottaa Onnellista loppua ;-)

Sillä välin ajattelin, että voisin purkaa kirjoittamisen intohimoani tänne ja antaa ajatuksen virrata vapaasti. Kirjoitan teille siis runoja, ajatelmia, lauseita ja ihan turhuuksia. Kaikenlaisia asioita kirjain mielessä ja sana hallussa. 

Siis sormet turvoksiin ja kirjoittamaan!

Elli-Jasmiini