Nauti kirjoittamisesta

Sisäinen paniikki nousee korkeaksi. Alan hyperventiloida ja tulen mökkihöperöksi. Tässä ei ole mitään järkeä. Miksi kukaan haluaisi lukea minun kirjoituksiani. Epävarmuus ja kokemattomuus pyrkivät pintaan ja alan kohta ahdistua.

Sitten soittaa ystävä. "Mikä sua nyt panikoiduttaa?" Selittelen ison liudan asioita. Päälimmäisenä on pelko epäonnistumisesta ja siitä, että petyn itseeni. Tuotan pettymyksen lukijoilleni ja kaikille niille, jotka uskoivat minuun. Alan mennä lukkoon ja rakennan ympärilleni muuria suojatakseni itseäni kaikelta maailman pahalta. Ystävä kuuntelee, mutta toteaa sitten; "Älä aliarvioi lukijoitasi. Älä ajattele heidän puolestaan, äläkä tee tästä itsellesi pakkoa. Nauti kirjoittamisesta. Tee sitä mitä rakastat. Älä muuta sitä, muuten likaat oman pesäsi. Nauti tästä prosessista, sillä tällaista toista ei tule enää koskaan."

Olen hiljaa. Sanat osuivat ja upposivat niin syvälle, että minua alkaa hengästyttää. Miten rakas ihana pieni ystävämuruseni voikaan olla oikeassa! Miksi ihmeessä mietin kirjaa, julkaisua, tulevaa uraa? Minulla on erinomainen urapolku nykyisessä työssäni, en siis tarvitse tästä elantoa (tosin se olisi ihan jees). Elämä on tässä ja nyt. Miksi ihmeessä haluaisin pilata tämän kaiken  jo etukäteen murehtimalla, märehtimällä, aliarvioimalla?

Haluan nauttia tästä kaikesta. Haluan edelleen nauttia kirjoittamisesta, sillä rakastan sitä. Minun ei ole mikään pakko kirjoittaa. Minä voin kirjoittaa, koska haluan, rakastan, elän sen kautta. Se, että minua on onni potkaissut ja olen saanut lukijoita, on vain todella hieno asia. Ja minä petän lukijani ja itseni sillä, että alan tehdä tästä pakkoa! Eikö niin?

En aio kirjoittaa tänään kirjaa sanaakaan. Aion hiljentyä ja keskittyä. Aion olla, tuntea ja antaa virran viedä. Annan aikaa itselleni. Minulla ei ole kiire, ei pakko, ei tarvitse. Minä siirrän ajatukset siihen hetkeen, kun saan istua nojatuoliini, vanha pikkuinen kahvikuppi vieressä ja kirjoituskone sylissä. Pitkitän nautintoa ja odotan sitä, että saan tuntea sen ihanan tunteen sydänalassa, kun sanoja soljuu näytölle. Odotan sitä, että voin siemaista teetä liian pienestä kupistani ja korjata kirjoitusvirheitä, hymyillä ja kirjoittaa vielä pari sanaa. Sitä minä odotan.

Elli-Jasmiini