Korjaamiset on korjattu ja käsikirjoitus on lähetetty Gummeruksen ja Elisan suureen romaanikilpailuun.
En uskalla ajatella asiaa yhtään tämän enempää. Lakkasin korjaamasta sitä, kun tulin siihen tulokseen, että korjaan sitä väärään suuntaan.
Ammattitaitoni (jota siis ei ole) loppui ihan täysin. Aloin nähdä ja kuulla tekstin osia eri tavalla kuin mitä olin ne joskus kirjoittanut. Kaikki alkoi olla epäoleellista ja suuri osa oleellista. Muoviset kahvat olivat liian yksityiskohtaisesti kuvattuja ja bussin leimauslaite alkoi ärsyttää.
Niinpä päätin pienen rohkaisevan huomautuksen jälkeen lähettää käsikirjoitus pois käsistäni. Kirjoitusvirheineen kaikkineen.
Olisi voinut luulla, että olo olisi huojentunut ja onnellinen. Mutta vapisin ensimmäiset kymmenen minuuttia "send" nappulan painamisen jälkeen. Mieheni ei uskaltanut kommentoida mitenkään, koska tiesi sanovansa jotain kuitenkin väärin. Vaimonsa mielentila, sekava puhe ja päämäärätön pyöriminen oli selvät tunnusmerkit hiljaisuudelle. Hän hymyili minulle lämpimästi ja kietoi syliinsä hiljaa. Hyvä niin.
Siellä se nyt on. Luettavana. Samassa nipussa kaikkien oikeiden kirjailijoiden käsikirjoitusten kanssa. Kaikkien niiden joilla on parempi tarina, niiden jotka osaavat kirjoittaa teknisesti paremmin kuin minä.
Riittääkö minun syntymälahjani siihen, että joku bongaa sen? Joku haluaisi ehkä auttaa minua oppimaan ja kasvamaan kirjailijaksi? Joku näkisi minussa mahdollisuuden? En tiedä. Toivon kyllä, mutta en uskalla ajatella sitä ollenkaan. En halua luoda itselleni mitään mielikuvia mistään, että en pety ja ettei minuun satu.
Eli annan itseni ajatella tuon käsikirjoituksen kohtaloa vasta sitten, kun on sen aika. Sitä odotellessa... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti