Kirjoitusharjoitus; suru

Toinen harjoitus oli kirjoittaa surusta. Miten minä tai joku muu kokee surun.
Tässä alla suru minun kokemana.

"Elämä on kohtuuton. Se ei ole oikeudenmukainen.

Elämä saa kaiken maistumaan mudalta ja se värittää maailman harmaaksi.

Elämä. Elämä haisee pahalta eikä sitä voi suudella.

Se on kuitenkin minun. Minun omani. Yritän elää sitä niin hyvin kuin vain voin, kunnes tuo tulee.

Tuo suru syöksyy torpedon lailla sieluun ja pysäyttää kaiken. Se tunkee kysymättä silmien taakse ja työntää likaiset lonkeronsa sieraimiini niin, etten saa henkeä. Suru repii viimeisenkin makunystyrän juuriltaan ja nauraa maailman lopulta mustaksi. Niin pimeäksi, etten näe eteeni.

Suru riistää oikeuden ja kohtuuden. Suru pakottaa tuntemaan vaikka se turruttaa.

Sydämeni jäätyy paikalleen ja sen epätoivoiset yritykset pysyä hengissä tuntuu rintakehässä tykytyksenä. Sen rimpuilu aiheuttaa huimausta ja kun veri lakkaa vihdoin kiertämästä, sitä lysähtää niille sijoilleen.

Sanotaan, että kannat vain niin paljon kuin jaksat. Ihan, kuin kohtalo määrittelisi sen mitä jaksat. Ei se mene niin. Toisille lankeaa liikaa surua jaksettavaksi. Toiset eivät ymmärrä mitä koko sana merkitsee.

Joku maistelee surua suussaan ja väittää tietävänsä miltä se maistuu, mutta minä voin kertoa, ettei hän tiedä. Minä voin kertoa, että suru maistuu pehmeältä. Se taivuttaa sinut mihin haluaa ja olet sen edessä alaston.

Suru näyttää hunajalta ja se on kaunista kuin kevään kukkiva kirsikkapuu. Se huijaa sinua suloillaan ja kun olet sen pauloissa, se syö sinun sisintäsi. Se nakertaa oloosi kolon.

Voit kuvitella surun. Voit ajatella selviäväsi siitä. Helposti kuvitella, ettei se ole niin paha kuin sanotaan. Surusta ei selviä. Se ei koskaan häviä. Se muuttaa muotoaan, mutta se asuu sinussa ikuisesti.

Surulla on yhtä monet kasvot, kuin on ihmisillä. Suru on meissä. Se on läsnä elämän jokaisessa hetkessä.

Surusta ei selviä surematta. Minä en selviä surematta, mutta joskus en vain pysty siihen. En osaa, en jaksa, en voi. Minun on surtava salaa ja hiljaa. Surtava niin, ettet näe sitä. Minun suru on salaista ja pimeää. Se ei näy kenellekään.  Suljen sen huolellisesti rasiaan ja otan sen sieltä vain silloin, kun kukaan muu ei sitä näe. Rasia on suljettu tiiviisti ja siinä on lukko, jonka koodia en aina muista. En halua muistaa.  

Minun elämä. Mutainen ja haiseva elämä joka ei ole kohtuullinen eikä oikeudenmukainen. Minun elämäni sairas ja rikkinäinen jossa en anna surulle tilaa. En voi nyt surra. Pidän rasian kiinni. Hukutan lukon koodin muihin ajatuksiin ja unohdan rasian olemassaolon."