Minä olen sellainen kirjoittaja, joka ei ollut koulussa tarkkana. Minä en ollut se, joka jaksoi keskittyä sillä tunnilla, jolla käytiin pilkun paikkaa. Taisin nukkua etupulpetilla kun luokkakaveri potki takanani penkkiä, etten nukkuisi turhan kovaäänisesti.
Olen kuitenkin aina rakastanut kirjoittamista. Jo esiteininä raapustin satuja lapsille ja runoilin ihan kaikesta ja koko ajan. Kun teini-ikä otti niskalenkin ja angstit painoivat päälle, äiti osti päiväkirjan. Kukaan ei minun kirjoitusvirheisiini ole puuttunut, tai jos on niin olen suuttunut. Asetelmat oppimiseen on siis olleet vähän kallellaan. En ole osannut ottaa kirjoitusvirheiden korjaamista oikein, vaan olen luullut että minun tekstiäni halutaan muuttaa. Sanajärjestyksiin ei kukaan ole saanut koskea ilman, että olen haukkonut henkeä ja miettinyt tapoja lyödä arvostelijaa hänen huomaamattaan.
Ja kappas... typoja hiipii kirjoituksiin jatkuvasti. Vasta nyt kun ikä alkaa näkyä silmäkulmissa ja tekstien luonteessa huomaan että ne häiritsevät minua. En edelleenkään pidä siitä, jos joku haluaa kääntää lauserakenteita "oikeaksi", mutta en suunnittele murhaa sen johdosta. Sen sijaan olen kaivellut netistä valmiiksi "kirjoittajan koulu" saitteja ja avannut pilkkisivut jo esiin. Kun se hetki tulee jolloin saan puhtia ja mielenkiintoa, korjaan virheeni ja opettelen pilkkujen paikat!
Siihen asti... kirjoitusvirheiden puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti