Vakavasti otettava aikuinen

Mikähän siinä on, että en osaa ottaa itseäni vakavasti.
Vaikka olisin kuinka ammattilainen missä tahansa, tai kuinka hyvä luntevasti tehden mitä tahansa, en ota itseäni vakavasti. En pidä itseäni vakavasti otettavana. Asetan riman niin korkealle, ettei sinne yletä kovin helpolla, jos ollenkaan.

Kirjailija. En ole kirjailija. En ole julkaisut ainuttakaan kirjaa (vielä).
Kirjoittaja. En ole käynyt kouluja ja tekstini ovat täynnä kirjoitusvirheitä.
Projektipäällikkö. En ole käynyt ammattia vastaavaa sertifiointia vielä koska sen voi käydä vasta, kun olen toiminut yhtäjaksoisesti projektipäällikkönä muutaman vuoden pidempään nyt.
Ystävä. Näen ystäviäni liian harvoin, en soita koskaan, enkä edes asu naapurissa.
Vaimo. En ole tehnyt ruokaa, kun mieheni tulee kotiin.
Vanhempi. En osaa olla vanhempi lapselleni jos kiukku iskee keskellä kauppaa.
Työntekijä. En osaa työtäni riittävän tehokkaasti tai hyvin.
Kollega. Neuvon ihan väärin ja sitten hommat pitkittyy ja tulee paha mieli.
Kissan omistaja. Inhoan sen joka paikkaan kiinni jääviä karvoja.
Tytär. Kyläilen liian harvoin.

Onhan noita. Vaikka millä mitalla. Ja kaikki ovat ihan minun itse, omassa pienessä päässä kehittämiäni asioita. Niillä ei ole totuuspohjaa millään. Minä en voi tietää mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta voin vaikuttaa siihen, miten itse ajattelen itsestäni.

Kirjailia. En ole kirjailija vielä, mutta se on intohimoinen tavoitteeni.
Kirjoittaja. Olen synnynnäinen kirjoittaja joka pyrkii kehittymään ajan jatkuvassa sykkeessä.
Projektipäällikkö. Olen osaava ja oppiva projektipäällikkö ja sertifikaatin saan muutaman vuoden kuluttua.
Ystävä. Olen aina läsnä, vaikka en ole paikalla. Puhelin on mukanani aina ja ajatukset ystävissäni jatkuvasti. Rakastan heitä.
Vaimo. Ruoka ei ole valmista, mutta teemme sen yhdessä.
Vanhempi. Kaikilla lapsilla tulee kaupassa kiukku. Mitä sitten?
Työntekijä. Osaan työni juuri niin hyvin kuin osaa. Kehityn koko ajan. Kukaan ei ole tehokas koko ajan.
Kollega. Ainakin yritin ja se on tärkeintä.
Kissan omistaja. Mummeli on maailman paras unikaveri karvoistaan huolimatta.
Tytär. Lapseni kyläilevät senkin edestä ja minulla on maailman parhaat vanhemmat.

Mitä tästä kaikesta avautumisesta opimme? Emme ehkä mitään, mutta minä avasin näppärästi itselleni taas, että minusta tulee maan mahtava kirjailija siksi, että minä olen minä. Ei ole merkitystä sillä ostaako kukaan kirjaani, mutta on merkitystä sillä että voinko/saanko kirjoittaa.
Minä itse olen suurin esteeni, sillä minä olen vakavasti otettava aikuinen, kirjoittaja, ihminen.